torstai 24. helmikuuta 2011

21 vrk

Hups. Kolme viikkoa on jo vierähtänyt, ja meinasin ihan unohtaa tämän "merkkipäivän". Onneksi sain puhelimitse kyselyn,että miksi pentublogia ei ole päivitetty;)

Ja mitäs tänne, Ruskan nisät ovat takaa hieman turvonneet, ruoka maittaa (kuten aina) ja silleen. Mutta kuten viikko sitten kirjoitin, hyvillä ruoilla ja vähillä lenkeillä lihoo kuka vaan. Onneksi kelit ovat vähän alkaneet lauhtua, ja ollaan nyt päästy lenkillekin. Mutta eipä me vielä uskalla mitään arvailla, odotellaan maltilla ultraa.
Eli oikein jännittäviä päiviä edessä, eiköhän me perjantaihin mennessä käydä kurkistaan, onko Rusen masussa elämää vai alkaako odotettu PK kausi heti toukokuun alusta!


Ruskan aerobicia vuodelta 2006


lauantai 19. helmikuuta 2011

torstai 17. helmikuuta 2011

14vrk


Kaksi viikkoa on jo vierähtänyt,aika menee nopsaan:) Pakkaset on paukkuneet sellaisissa lukemissa, että koirien kanssa ulkoilu on jäänyt postilaatikko lenkkeilyksi. Mittari on hiponut parhaimmillaan -37 ja siinä on pissat heitetty hyvin äkkiä ja tullaan tassut ilmassa oven taakse rapistelemaan sisälle pääsyä.

Sisälläkään ei olla oltu mitenkään aktiivisia, vaan enemmänkin nautittu uunin lämmityksestä ja maattu peiton alla. Ruskan viikko on ollut siis myös lepäilyä, ja vähän leluilla touhuamista.Neiti on ollut ihmeenkin helppo tapaus, vaikkei suurempaa aktiviteettia olekaan ollut tarjolla. Ruska on saanut nyt nauttia vähän ekstra herkkuja ruoan kanssa, ruoka maittaa ja hyvä ruoka+vähäinen liikunta=posket pyöristyy:) No, ne kilot ehdimme vielä ennen kesää pudottaa monta kertaa.

Seuraavaa ruokatuntia odotellessa....

torstai 10. helmikuuta 2011

7vrk...

...eli ensimmäinen viikko siemennyksestä on takana. Ruskalle määrätty "eletään vähän aikaa nätisti riekkumatta" sääntö ei nyt oikein meinaa onnistua. Kun tulen töistä kotiin, neiti ei vaan pysy maassa neljällä tassulla, ei sitten millään. Jumppa-barbi heittää volttia ja haukkuu riemusta:) Toivoa vain sopii, että ne pienet koiran alut ovat olleet sinnikästä sakkia, ja pidelleet kiinni sieltä kohdun seinämistä sisukkaasti!
Ruskan juoksu alkaa olla lopuillaan, neidillä hormonit hyrrää ja se vaatii rapsutuksia siitä tietystä kohtaa etujalkojen välistä. Ja ilme menee ihan sairaalloiseksi, kun se kohta löytyy.


 

lauantai 5. helmikuuta 2011

Tervetuloa:)

Pikku-Ruut 2011 blogin pariin!
Odotamme pentuja yhdistelmälle Pikkupaimenen Golden News "Ruska" & Trumagik Tartan Scott "Scottie"
Mikäli kaikki menee toiveiden mukaan, pentue syntyy huhtikuun alussa, ja pennut ovat luovutusiässä toukokuun lopulla.

Alustavia pentutiedusteluja Sarin ja minun sähköposti osoitteeseemme:

                                           pikkuruut@gmail.com

Ruska on Suomen ja Eestin muotovalio, Juniori Voittaja 2006, kansainvälinen näyttelyvalio ja kansainvälinen muotovalio. Sillä on CACIBit Suomesta, Ruotsista, Norjasta ja Eestistä. Lisäksi Ruska on ollut vuoden näyttely bordercollie vuosina 2007 ja 2008, sekä erikoisnäyttelyn Best In Show 2010

Käyttöpuolelta Ruskalla on Suomen, Ruotsin ja Norjan sekä Pohjoismaiden tottelevaisuusvalion arvo. Palveluskoira lajeissa Ruska on kilpaillut jälkikokeesta JK3 ykköstuloksella, eli sen on mahdollisuus saavuttaa tulevalla kaudella käyttövalion arvo. Hakukokeesta Ruskalla on HK3 3-tuloksella. Lisäksi Ruska on kisannut etsintäkokeessa, mistä sillä ei ole vielä tulosta, mutta tulevana kautena jatkamme kisaamista silläkin saralla.

Ruska on luonnetestattu +118 laukauskokematon.

Ruskan ensimmäinen pentue on pian kaksivuotias, ja kaikki pennut ovat startanneet kisauransa jossain lajissa.

Pikkupaimenen Ex-Press News,
lonkat A/A kyynärät 0/0 agi maxi3, toko EVL,BH,näyttelyistä 4*SERT 2*CACIB

Pikkupaimenen Ex-Treme News,
lonkat B/B kyynärät 0/0 toko AVO näyttely SERT CACIB Ruotsista (asuu Norjassa)

Pikkupaimenen Ex-Treme Action,
lonkat A/A kyynärät 0/0 agi maxi1 näyttelyistä 1*SERT 2*CACIB

Pikkupaimenen Ex-Actly On Time,
lonkat A/A kyynärät0/0 toko VOI (asuu Tanskassa)

Pikkupaimenen Ex-Port License,
lonkat B/C kyynärät 0/0 toko AVO kastroitu,vain toinen kives laskeutui



Pentueen isä, Australian ja Amerikan muotovalio Turmagik Tartan Scott on syntynyt 12.7.1992,
sittemmin jo edesmennyt.
Kasvattajat M&N Kay, Australia
Omistaja  A Silverton, F Baylis & M Kay, USA
Mustavalkoinen, lonkat A, silmät terveet
Yhdistelmä KoiraNetissä:

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmSukutaulu.aspx?RekNoI=AKCDL710956/01&ReknoE=fi41663/05

Alla linkkejä, joiden kautta löydät infoa Scottiesta.

http://www.bayshorekennel.com/dog/amaus-ch-trumagik-tartan-scott/

http://www.silverton.net/scottie.htm

http://www.risingstarbordercollies.com/trumagik-tartan-scott.htm



Scottien jälkikasvua löydät parhaiten Anadune tietokannasta.Scottiella on yksi upea pentue Suomessa, jonka tietokantaa on ilo esitellä, Maccabeen B-pentue. Tähän upeaan pentueeseen voit tutustua täältä:

http://jalostus.kennelliitto.fi/frmKoira.aspx?RekNo=AKCDL710956%2F01&R=297

Maccabee Bilberry Cream,
lonkat A/A kyynärät 0/0 CIB CIE FI TVA FI&LT MVA V-04 V-06 JK1 FH2 Luonnetesti 202p

Maccabee Busy Miss Me,
lonkat A/A kyynärät 0/0 CIB FI MVA EUV-00 PMV-01 PMV-05 agi maxi2 toko EVL BH HK2 JK1  Luonnetesti 182p

Maccabee Billy Wagtail,
lonkat A/A kyynärät 0/0  CIB FI MVA toko AVO JK2 Luonnetesti 198p

Maccabee Blue Peter,
lonkat A/A kyynärät 0/0 CIB FI MVA PMV-01 V-01 PMV-05 EUVV-06 agi maxi3 toko ALO Luonnetesti 217p

Maccabee Bobbysocks,
lonkat A/A kyynärät 0/0 agi maxi2 toko EVL näyttely 3*SERT 2*CACIB  luonnetesti hylätty



                               

perjantai 4. helmikuuta 2011

Mätsälän eläinlääkäriasema



Keskiviikko iltana lähdimme Ruskan kanssa yöjunalla kohti Tikkurilaa. 9 tunnin yö meni vähillä unilla, vaikka makuuvaunussa matkustimmekin. Ruska taisi nukkua paremmin kuin minä, joka heräilin junan ääniin vähän väliä. Tikkurilassa vaihdettiin paikallisjunaan, jolla päästiin kätevästi Mäntsälään. Ja karttojen perusteella eläinlääkäriasema oli ihan juna-aseman lähellä...lähdimme siis reppu selässä ja kevythäkki kainalossa kävelemään -jonnekin- suuntaan. Eka vastaantulija osoitti meille oikean suunnan, ja pari kertaa vielä piti kysyä neuvoa ennekuin eläinlääkärille löysimme. Sinnehän olisi mennyt oikopolkukin asemalta, mutta ei me taidettu kävellä kuin kolmisen kilsaa isompien teiden kautta.

Meillä oli oikein mukava päivä istuskella ELLaseman odotusaulassa. Siinä tuli monenlaista tarinaa vaihdettua asiakkaiden kanssa:) Aamun ensimmäiset asiakkaat, 10 ruskeaa labbispentua,olivat ihanat! Eläinlääkäri aseman työ on kyllä vaihtelevaa, siinä oli paljon iloa, ja suruakin odotushuoneessa päivän aikana. Ja ihaninta oli kun uroskoira tuli sisään, Ruska aloitti jodlaamaan ja villitsemään uroksia ihan kunnolla... Ja taas mentiin pihalle jäähylle!

http://www.mantsalanelainlaakariasema.fi/index.html

Heti kahdeksalta Ruskalta otettiin vielä proge, jonka arvoa jäimme odottelemaan. Samalla soittelin VetLabiin eilisiä tuloksia. Ensimmäinen puhelu: "...ei me olla vielä edes alettu purkaan postia..."   Toinen puhelu "...on tullut perille Ruskan näyte, menee vielä pari tuntia odottaa tulos..."  Yhdentoista maissa saimme Mäntsälän progen tuloksen, joka oli 20,2   Pienen mietinnän jälkeen päätimme tehdä ensimmäisen siemennyksen heti, ja odotella sitten keskiviikon tulos ja jatkaa toimenpiteitä sen tuloksen mukaan.

Ruska toimenpidehuoneeseen, ja ensin etsittiin kohdunsuu.Se löytyi helposti, ja Merja laittoi siemenet sisään:) Siemenneste oli hyvälaatuista, liikkuvuus hyvä, joten pieni suuri toive meillä onnistumisesta on. Siinä voi vain ihmetellä pienet koiran alut päästessään -196 C asteisesta typpisäiliöstä äitikoiran kohdun lämpöön... Ruska sai nököttää pöydällä, joka kallistettiin etukenoon, muutamia minuutteja vielä siemennyksen jälkeen. Ja sitten häkkiin lepäilemään ja odottelemaan iltapäivän tuloksia. Itse pääsin siinä välissä seikkailemaan Mäntsälän keskustaan, Heiniltä soittelin opastusta jotta ruokapaikka löytyi. Asemalle palatessa Akuutista soitettiin, ja Ruskan keskiviikon proge arvo oli ollut 13,7   Merja katsoi sen olevan riittävän hyvä, ja voimme lähteä kotimatkalle!

Soitto Outille, joka tuli noutamaan meidät Tikkurilaan, saatettiin Ruskan poikaystäväkin parempaan talteen. Ehdittiin kahvitella ja sitten olikin aika nousta taas junaan kuudeksi tunniksi. Onneksi ystävällinen junalipun myyjä setä katsoi meille sellaisen paikan, jotta saimme häkin pystyyn, ja Ruu sai nukkua rauhassa omassa boksissaan koko matkan. Itse kippuroin penkillä unen rajamailla.

                               

Ja nyt vain odotellaan, varovaisen toiveikkaina, neljä viikkoa että päästään ultraan. Siihen asti vain tulkitaan merkkejä,pidetään ajatukset kurissa ja peukut pystyssä!!!

Suuri kiitos tämän kertaisen reissumme avustajille! Heini ja Maria helpottivat niitä varasuunnitelmia, jos Ruskan olisi pitänyt jäädä perjantaiksikin sinne. Ja Outille suuri kiitos taas kerran kyydeistä ja kaikesta:)
Onneksi on ystäviä, jotka eivät jätä hädässä pulaan!

4. progetesti

Keskiviikkona otettiin viimeinen testi Oulussa. Tulosta lähdimme sitten odottamaan Mäntsälään.

tiistai 1. helmikuuta 2011

3. progetesti

Maanantaina otettu proge oli noussut 5,5 eli normaali astumiseen aika olisi sopiva. Samaa tahtia siis mennään kuin edellisen pentueen kanssa,päivälleen:) Neiti onkin hyvin tahtovalla tuulella.....