8 viikkoa pikkukoiran elämää takana.Aika menee nopeasti...liian nopeasti.Eilen jo itkeä tirautin ensimmäiset kyynelet, kun ajattelin,että pian on se hetki, kun sanotaan heipat.
Viikonloppu hurahti Ruskan kanssa hakuillen, kun saimme Niemen Elinan pitämään meille kurssia. Ja olipas taas antoisa vkl, nyt meillä on erittäin hyvät ja selkeät eväät, kuinka jatkamme hakuja. Meillä on ollut hyvä kevät, kun kaksi suomen haun huipulla kisannutta/kisaavaa kouluttajaa on käynyt antamassa vinkkejä hakutyöskentelyyn! Kille-Kalle hurmasi Elinankin, ja meinasi päästä Ion kanssa samaan lentoboksiin kotimatkalle;)
Pikkumiehellä vauhti kiihtyy, hereillä olo ajat alkavat olla pitkiä, ja öisin seikkaillaan ja pidetään meidät ihmiset hereillä...Herään aina kun se alkaa narskuttaa jotain epäilyttävältä kuulostavaa, ja pakkohan se on nousta ylös. Vime yönä herra oli kylppärissä putkihommissa. Puruluu on yöpöydällä, se toimi yhtenä yönä rauhoittamaan touhuamisen, mutta viime yönä Ruska söi luun ja Kille-Kalle teki omia hommia. Ne pienet hetket kun tuntuvat yöllä tunneilta;)
Hepuleita vedetään, sisällä ja ulkona. Ja ulkona juostaan perässä, kun emme tälle ainokaiselle alkaneet aitausta rakentamaan. Sisällä juoksee vähän väliä päin seiniä. Ruska nauttii edelleen pennun kanssa painimisesta, nyt siihen vain tullut kova ääni mukaan. Äitikoira innostuu haukkumaan, ja välillä otetaan jo aika kovastikin yhteen siitä, mikä on sallittua pennulta. Ruskan touhuaminen pennun kanssa on kyllä ihanaa, se makaa lattialla ja pentu saa könytä päällä, vedetään leluja yhdessä ja juostaan kilpaa.