Siellä pikku-Rusina pötköttelee:)
Tiitiäinen oli kasvanut hienosti, ja ei mahtunutkaan enää kokonaisena samaan kuvaan.Yläkuvasta löytyy selkärankaa ja musta tuossa keskellä on sydän, joka paukutti parisataa lyöntiä minuutissa. Kaikki sisäelimet löytyivät hyvin kehittyneinä. Ranka hännänpäähän asti, kallo ja aivopoimujakin eläinlääkäri näki kuvissa. Tassut, kaikki neljä. Hyvin liikkuvainen pentu pyörähteli siellä.
Alemmassa kuvassa pikkuinen oli jo kääntynyt selälleen, ilmeisesti nukkumaan. Ensin kun häntä tutkittiin, oli sivuttain, ja saimme hyvin nähdä kaikki mitä halusimme. Kuvaushetkellä hän kääntyi kunnolla katsomaan "kameraan" ja rauhoittui siihen. Vasemmassa reunassa erottuu kallo, tosiaan nenä kuvaa kohti. Tassut on nostettu rinnan päälle ja selkäranka lähtee siitä oikealle.
Eläinlääkäri Outi Niemelä oli innoissaan saadessaan katsella ultralla näin kehittynyttä pentua, tässä vaiheessa kun yleensä käydään röntgenissä ottamassa lukumäärät. Samalla tarkistettiin koko kohdun alue, ja siellä näytti olevan kaikki hyvin. Pentu on nyt perätilassa, ja meinaa siis tulla maailmaan takajalat edellä. Outin arvio oli, että se ei enää mahdu tuolla kääntymään. Kokoa ei ultrasta voinut arvioida, mutta puntari kertoi, että painoa oli tullut eka ultrasta 2,5 kiloa lisää, eli nyt paino oli 21,5 kg. Mukavasti ollaan onnistuttu ruokinnassa, eli ole ylipainoa kertynyt.
Nyt voi jo huokaista, olen ollut todella varovaisin ajatuksin liikkeellä. Seuraava jännitys momentti on sitten synnytys... Toivotaan ja pidetään peukkuja. Ja extra toiveena on tietenkin narttupentu!