lauantai 17. marraskuuta 2012

Oravannahka kauppoja

Eilen ostin pennuille oman "penturuokakupin" ja samalla muutamia uusia leluja. Illalla Kisma kävi tekemässä sitten oravannahka kauppoja. Se vei oman lelunsa rippeet eli oravan, josta on todella jäljellä vain pätkä häntää, pentulaatikkoon, ja otti uuden lelun tilalle ;)

Illalla nähtiin myös, kun Kisma leikitti Otsoa tällä oravan nahkalla, Otso tarttui leluun kiinni, ja sitä siinä muka sitten vedettiin! Tänä aamuna viedessäni pennuilla aamuruokaa, Onni poika oli oravannahkan kimpussa... Eli Kisma taisi tehdä hyvät kaupat, oravan nahka olikin pennuille paljon mieluisampi, kuin uudet isommat lelut !

Kisma on saanut hoidella pentuja, ja Ruska hyväksyy sen koko ajan paremmin. Eli tällä viikolla oltiin laatikossa koko porukalla, eikä Kisman tarvinnut väistää enää Ruskan edestä pois. Kisma nauttii todella paljon saadessaan touhuta pienten kanssa. Se nuolee ja siivoaa,kuin emo konsanaan. Pentujen leikittäminen sujuu myös, eli Kisma makaa laatikossa, ja pyöräyttelee pentuja, jotka murisevat ja kiipeilevät sen päälle. Tässä viikolla ottamani video tästä touhusta:

 http://www.youtube.com/watch?v=XaldgrmwORo&feature=youtu.be