Makeita uutisia Ruotsista! Ruskan Suomi-poika Pikkupaimenen Ex-Actly On Time kisasi tänään Ruotsissa tokokokeessa, sai ykköstuloksen luokkavoitolla 266,5p. ja samalla pikkupojasta leivottiin Ruotsin ja Pohjoismaiden tottelevaisuusvalio!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
Aivan huikeeta menestystä Madsilla ja Suomilla, tälle vuodelle on valiotittelit ropisseet urakalla :)
Ja minä, ja tiedän sanomattakin, että myös Sari siellä Palokassa, olemme ihan huikeen muikeen onnellisia näistä uutisista!
Huge congrats Mads&Suomi, we are so proud of you two <3
lauantai 24. marraskuuta 2012
4 viikkoa ja päivä päälle
Suloisuudet täyttivät eilen neljä viikkoa! Vauhtia piisaa, ja pentujen temmellys on niin mukavaa katsottavaa. Ruska syöttää edelleen pentuja säännöllisesti, tosin jo pitkään on syötetty seisoaltaan. Ja saa nähdä kauanko jaksaa syötellä, on jo muutaman kerran ärähtänyt tissistä hainhampaillaan roikkuvalle pennulle. Kiinteä ruoka on opittu syömään jo siististi, pentunappulaa menee nyt 3 kertaa päivässä liotettuna noin 2dl, kera jauhelihan ja kermaviilin. Ja Ruska saa siivota jäljet, se onkin kerryttänyt itselleen liikakiloja ihan kiitettävästi, eli Ruskan oma ruoka-annos on laitettu nyt vähän pienemmäksi. Mutta toki meillä on pitkä kevät tässä pudotella sitten painoa ja kerätä kuntoa takaisin ennen kevään näyttelyitä ja kokeita.
Pennut leikkivät jo kovasti, kun laatikkoon menee, tulee kuusi pennuntuoksuista heti kiipeilemään syliin. Keskenään otetaan painia, ja välillä murinat ovat jo melkoisia. Ruska leikkii pentujen kanssa, mutta pääsääntöisesti se on Kisma, joka tuolla laatikossa makaa ja kellii, meidän SuperNanny on ottanut pentujen kanssa leikkimisen elämäntehtäväkseen:) Ja tämä 8-kuinen kakara myös siivoaa pissoja ja kakkoja ihan kuin äitikoira konsanaan. Uskomaton pakkaus.
Tänään meinasi ensimmäinen jo kiivetä lisälaidan yli, odotettavissa siis viimeistään ensi viikolla pentujen karkumatkoja... Jos vielä viikon tuolla pentuhuoneessa viihtyisivät, sitten voi olla edessä siirtyminen keittiöön vielä väljemmille vesille.
Ensi lauantaina matkaamma Palokkaan tapaamaan Saria, sinne on nyt muutamalle pennunkatsojalle sovittu aikaa. Pentuset savat sirut ja tarkastuksen, ja pidämme samalla ristiäiset, eli rekataan pennut. Nimet tulevat olemaan Time teemalla isänsä mukaan, kova mietintä menossa:) Ja silmätarkastuksen sain vasta 17.12. eli pennut luovutetaan sitten sen jälkeen 8 viikon iässä.
Poseeraukset oli taas vähän sitäsuntätä, seisomaan ei maltettu asettua millään, eli ei niin hyvät seisomiskuvat...

OnniManni
Onni
Olli
Olli
Ossi
Ossi
Ohto
Ohto
Otso
Otso
Orvokki
Orvokki
Ja kaverikuvat
Otso ja Ohto
Ossi ja Olli
Onni ja Orvokki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)