Meillä oli oikein mukava päivä istuskella ELLaseman odotusaulassa. Siinä tuli monenlaista tarinaa vaihdettua asiakkaiden kanssa:) Aamun ensimmäiset asiakkaat, 10 ruskeaa labbispentua,olivat ihanat! Eläinlääkäri aseman työ on kyllä vaihtelevaa, siinä oli paljon iloa, ja suruakin odotushuoneessa päivän aikana. Ja ihaninta oli kun uroskoira tuli sisään, Ruska aloitti jodlaamaan ja villitsemään uroksia ihan kunnolla... Ja taas mentiin pihalle jäähylle!
http://www.mantsalanelainlaakariasema.fi/index.html
Heti kahdeksalta Ruskalta otettiin vielä proge, jonka arvoa jäimme odottelemaan. Samalla soittelin VetLabiin eilisiä tuloksia. Ensimmäinen puhelu: "...ei me olla vielä edes alettu purkaan postia..." Toinen puhelu "...on tullut perille Ruskan näyte, menee vielä pari tuntia odottaa tulos..." Yhdentoista maissa saimme Mäntsälän progen tuloksen, joka oli 20,2 Pienen mietinnän jälkeen päätimme tehdä ensimmäisen siemennyksen heti, ja odotella sitten keskiviikon tulos ja jatkaa toimenpiteitä sen tuloksen mukaan.
Ruska toimenpidehuoneeseen, ja ensin etsittiin kohdunsuu.Se löytyi helposti, ja Merja laittoi siemenet sisään:) Siemenneste oli hyvälaatuista, liikkuvuus hyvä, joten pieni suuri toive meillä onnistumisesta on. Siinä voi vain ihmetellä pienet koiran alut päästessään -196 C asteisesta typpisäiliöstä äitikoiran kohdun lämpöön... Ruska sai nököttää pöydällä, joka kallistettiin etukenoon, muutamia minuutteja vielä siemennyksen jälkeen. Ja sitten häkkiin lepäilemään ja odottelemaan iltapäivän tuloksia. Itse pääsin siinä välissä seikkailemaan Mäntsälän keskustaan, Heiniltä soittelin opastusta jotta ruokapaikka löytyi. Asemalle palatessa Akuutista soitettiin, ja Ruskan keskiviikon proge arvo oli ollut 13,7 Merja katsoi sen olevan riittävän hyvä, ja voimme lähteä kotimatkalle!
Soitto Outille, joka tuli noutamaan meidät Tikkurilaan, saatettiin Ruskan poikaystäväkin parempaan talteen. Ehdittiin kahvitella ja sitten olikin aika nousta taas junaan kuudeksi tunniksi. Onneksi ystävällinen junalipun myyjä setä katsoi meille sellaisen paikan, jotta saimme häkin pystyyn, ja Ruu sai nukkua rauhassa omassa boksissaan koko matkan. Itse kippuroin penkillä unen rajamailla.
Ja nyt vain odotellaan, varovaisen toiveikkaina, neljä viikkoa että päästään ultraan. Siihen asti vain tulkitaan merkkejä,pidetään ajatukset kurissa ja peukut pystyssä!!!
Suuri kiitos tämän kertaisen reissumme avustajille! Heini ja Maria helpottivat niitä varasuunnitelmia, jos Ruskan olisi pitänyt jäädä perjantaiksikin sinne. Ja Outille suuri kiitos taas kerran kyydeistä ja kaikesta:)
Onneksi on ystäviä, jotka eivät jätä hädässä pulaan!
