Tässä teille, seuraavan kerran ehdin päivittämään blogia varmaan vasta sunnuntaina, joten tällä teidän on pärjättävä. Kuten kuvasta näkyy, on sohvan kulmiin jo kiinnostusta....sukista ja lahkeista saa jo pikku hampaillaan kiinni. Aamulla ei meinaa töihin päästä lähtemään, kun napero on hereillä ja on ihan ylisöpö....
torstai 28. huhtikuuta 2011
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
23.vrk
Kameraan oli jäänyt vanha kuva sunnuntailta 20vrk, kun kävimme puntarilla.Keittiövaaka käy jo pieneksi, ja enää ei olla painoa seurattukaan,kyllä se kasvaa:)
Leikit käyvät päivä päivältä vauhdikkaimmiksi, ja yhtäkkiä tulee uni silmään.
Ja vieläkin nukkuu mieluiten selällään
Tänään eka kertaa ulkona, hetken katseli ympärilleen ja lähti mennä viipottamaan.Ei paljon uusi paikka ihmetyttänyt! Kaikessa uudessa ollut kyllä reipas ja rohkea pentu.
Sisällä ottaa jo kovasti juoksuaskelia,haastaa Ruskaa leikkiin ja ärisee äidilleen kuin isokin poika. Ja on aivan hellyttävän ihana. On "oppinut" kirkumaan, jos ei tulla seuraksi, ääni vain nousee... Laattalattialla on opittu liikkumaan, laminaatti on vielä vähän liian liukas, mutta sieltäkin pääsee jo omin jaloin pois. Matokuuri päättyi tänään, ja kynnetkin leikattiin. Jauhelihaa on maisteltu joka päivä, ja se menee alas nopeasti. Ruska siirtyi ruokailemaan kahdesti päivässä, pikkuhiljaa alamme tässä siirtyä pennun kanssa maidon lisäksi nappulaan.
maanantai 25. huhtikuuta 2011
21.vrk
Pikku herra täyttää jo 3 viikkoa! Painoa lähemmäs 2 kiloa. Tänään aloitettiin ensimmäinen matokuuri Axilurilla, ja maistettiin vähän jauhelihaakin, olipas aika herkkua. Liikkuminen on jo melko vauhdikasta, ja rohkeasti lähtee tutkimaan paikkoja.Matolta lattialle joutuessaan leviää sitten kuin jokisen eväät...
Hampaita tuntuu suussa jo enemmänkin, ja niillä käydään kiinni kaikkeen mitä eteen sattuu. Ruskan kanssa on mukava leikkiä,äristä ja repiä huulesta ja korvasta ja tassuista,ja äitikoira osaa hienosti pyöritellä pennun kanssa. Vieraita on käynyt pääsiäisen aikaan, ja pentu on päässyt moneen syliin.
Ja kaikki sanovat samaa...kuinka sinä tästä raskit sitten luopua?
Muutama pose ja video alla

lauantai 23. huhtikuuta 2011
torstai 21. huhtikuuta 2011
17.vrk
Paino 1580g ,pentunen kehittyy joka päivä asioissa:) Eilen haparoitiin kävelyn kanssa tosissaan, ja tänään mennä päkittää jo monta askelta eteenpäin. Mutta ei tarvi olla iso este, kun mennään pyllylleen...
Alakulmurit ovat tullee jo näkyviin, ja muutenkin hammasrivistö tuntuu ja näkyy ikenissä. Tänään on tehnyt monta pissaa pyyhkeelle, kakat Ruska edelleen ehtii nuolla pois. Ja pieni ärripurri alkaa herätä eloon, päästi sellaiset rähinät Ruskalle,että ihan säikähdin! Kovasti heiluttaa jo häntää, ja haluaa murista kun sitä kiusoittelee,puree sormia. Ja unissaankin juostaan kovaa!
Lauantaina saammekin ensimmäiset vieraat Kemijärven suunnalta, ja sunnuntaina äiti tulee pentuvahdiksi muutamaksi päiväksi.Vierasrumba voi alkaa:)
Ruska pääsi tänäänkin lenkin yhteydessä hakemaan esineitä,tällä kertaa isosta ruudusta. Ja oli niin onnellinen, näkee silmistä, kuinka nauttii päästessään touhuamaan yhden pennun hoitamiselta!

Päiväkodissa
Ihanaa aurinkoista pääsiäisen aikaa kaikille!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
16.vrk
Ja puntari näyttää jo 1490grammaa. Haparoivia askelia otetaan päivä päivältä enemmän, mutta horjuvaa on meno vielä. Mennään pyllylleen tai kyljelleen tai jalat vain leviävät alta pois. Katsoin tänään Pikku-Ruut 2009 videoita samassa iässä, ja olihan meillä pentulaatikossa silloin eri bileet:) Nyt leikitään Rusinan kanssa painileikkejä, kellautellaan kumoon ja annetaan sen "purra" ja urista.
Ruskalle yhden pennun hoitaminen on kevyt homma, ja siitä näkee,että se kaipaa tekemistä. Pihalle päästessään alkaa riekkumaan, ja kantaa leluja toiveena palloleikit. Lenkkien yhteydessä onkin tehty jo esinetreenejä, ja siellä mennään täysillä. Pennun kanssa on huolehtiva emä, ei ole tarvinnut kuin yksi kakka siivota tähän mennessä laatikosta!

tiistai 19. huhtikuuta 2011
pikkuruut@gmail.com
Pikkumiehen tulevaisuus on vielä avoin, joten pentutiedustelut ovat edelleen tervetulleita.
Omaan narttulaumaan kun en (...ainakaan vielä;) ole urosta jättämässä.
Teemme Sarin kanssa päätökset pennun kodin suhteen vasta noin 7 viikkoisena.
Pennulle etsitään aktiivisesti harrastavaa ja kisaavaa kotia, aiempi kokemus bordercollien tai muun rodun kanssa harrastamisesta ja kisaamisesta on eduksi. Ei ensimmäiseeksi harrastuskoiraksi.
Pentua tiedustellessasi kerrothan hieman itsestäsi ja koiraharrastustaustasi.
Jos olet kiinnostunut Ruskan pennusta,
ole ystävällinen ja ota meihin yhteyttä

maanantai 18. huhtikuuta 2011
14.vrk
Peräkammarin poika pääsi tänään päiväkotiin. Laitettiin aitaus keittiö-olohuone välille, niin ei tarvitse yksin kamarissa touhuilla,vaan pääsee nyt näkemään ja kuulemaan talon touhuja. Yöt ja yksinolo ajat saa kuitenkin viettää pentulaatikossa, jonne tehdään myös laajennusta. Kohta kun on odotettavissa,että sieltä tullaan omin voimin pois:)
Kaksi viikkoa ikää mittariin, tänään leikattiin jo toisen kerran pikkuruiset kynnet. Paino 1325g.
Ja sama se miten nukkuu, yleensä aina selällään!
sunnuntai 17. huhtikuuta 2011
13.vrk
Kehitys menee hurjaa tahtia eteenpäin! Paino 1235g.Tänään on voinut havaita,että Rusina näkee jo jotain auenneilla silmillään, ja kuulokin alkaa tulla aisteihin mukaan. Tänään otettiin sitten ne ensimmäiset kunnon askeleetkin,kummasti se tuo iso reppu vain nousee ja jalat kantaa. Pentu on myös aloittanut leikkimisen, haparoivia leikin omaisia liikkeitä, ja murinaakin on kuultu. Nauttii selvästi, kun sitä pyöräyttelee käsillä, ja "painii" sen kanssa. Pehmoleluja hamutaan suuhun, ja niitä koitetaan ikenillä repiä.
Muutama "äiti ja minä" kuva:)
Muutama "äiti ja minä" kuva:)
lauantai 16. huhtikuuta 2011
12. vrk
Pikkukoiran elämää...nukutaan ketun kainalossa
...tai sen päällä...
...kaikkien kaveri....
Olemme aloittaneet paini tunnit.Kun niitä sisaruksia ei ole,kenen kanssa painia, niin painitaan sitten pehmolelujen kanssa.
Silmät ovat jo auki lähes kokonaan.
Ja tässä tämä video, kumpi oli ensin, munamies vai tämämies?
perjantai 15. huhtikuuta 2011
11.vrk
Päivä päivältä parempaa:) Rusinan silmät ovat sirrillään, eli aukeavat ihan pian! Ja kovasti on yritystä nousta omille jaloille, etujalat kantaa jo hienosti,mutta se pullea massu...takajalat valuvat alta pois. Mutta sinnikkäästi mennään, ja liukumattomalla alustalla pääsee jo eteenpäin omin tassuin!
Ääntä löytyy, öisin herään yhä kolmen maissa kuuluvaan "ruokaa" huutoon. Mutta muunlaisiakin ääniä on kuulunut, hän osaa imitoida Munamiestä! Koitan huomenna saada sen ininän videonauhalle, kuulostaa niin samalta:) Painoa tänään 1080grammaa, jos nyt ehdin lukeman tulkita oikein ennekuin pötkylä putosi puntarilta... Vierihoito jatkuu, keittiön matolla käytiin vääntämässä p-askatkin. Se olikin eka kakka, jonka näin sen tekevän. Ja Ruskan pesun jälkeen otin syliin, ja ehdin vain sanoa,että kylläpä haiset p-askalle, kun tuutista valui jo reilut 5 senttinen uusi pökäle!!!!!! Tästä se koiranpennun elämä alkaa näyttämään ne parhaat puolensa!

Kettu on paras unikaveri:)
torstai 14. huhtikuuta 2011
10. vrk
Nyt ollaan sitten päästy yhden etapin ohi, eli paino on ylittänyt kilon! 1040grammaa puntarilla tänään.
Liikettä tulee päivä päivältä enemmän, silmät alkavat pikkuhiljaa aukenemaan, ja pikkumies pääsee näkemään, missä häntä oikein lennätetään:) Valveilla ollessaan on päässyt jo useita reissuja tutustelemaan sylistä käsin muihinkin huoneisiin. Ruska valvoo vielä kovasti,missä Rusina luuraa, eikä ole vielä päästänyt Sentaa pennun lähelle. Ja Senta olisi niin halukas tutustumaan pikkuiseen, samanväriseen kuin hän;)
Tässä on nyt pari iltaa mennyt kokoustellen ja töissä, ja kuvat jääneet ottamatta. Mutta viikonloppuna filmataan!

tiistai 12. huhtikuuta 2011
8.vrk
Kasvaa ja kehittyy:) Rusina on selvästi pidempiä aikoja hereillä syönnin jälkeen, ja taarii pitkin laatikkoa. Haukahtelee ja inisee. Ja lellipentuhan tästä tulee, pieni on päässyt nyt sylissä seikkailemaan ja haistelemaan uusia tuoksuja. Kunhan silmät aukeaa ja jalat alkaa kantaa, taitaa kakara valloittaa koko huushollin,eihän sitä raaski yksin tuolla pitää;)
Tänää leikattiin pienet terävät kynnet ensimmäisen kerran, ja puntari kertoi painoksi 880grammaa.
Tänää leikattiin pienet terävät kynnet ensimmäisen kerran, ja puntari kertoi painoksi 880grammaa.
Pennuntuoksua<3
maanantai 11. huhtikuuta 2011
7vrk
Pikku Rusina on jo viikon vanha:) Viime maanantain pitkät tunnit ja odotus on tuoreessa muistissa! Jäntevä pakkaus mennä porskuttaa ja painoa on nyt 825grammaa, 405gramman syntymäpäino siis tuplaantui aika tarkasti. Kuvia en ole tänään ehtinyt ottaa,mutta huomenna taas.
Yhteisvastuu kerääjä oli tänään saada laakin, kun Janne luuli minun tulleen illalla pihaan autolla ja päästi koirat ulos. Täti oli seisonut oven takana kädet sylissä kauhuissaan, kun Ruska oli sitä mieltä että tänne ei vieraita vielä tule! Saatuaan koirat takaisin sisälle, oli täti sitten koettanut vielä selvittää asiansa....Jannen kertoessa,että täällä on pentu,jota äitikoira aika kovasti suojelee:) Eli niitä vieraita otamme todellakin vastaan vasta sitten,kun Rusina on kolmiviikkoinen:)

sunnuntai 10. huhtikuuta 2011
6.vrk
Pippelin tuuletusta;)
Ollaan nautittu keväisestä säästä, siivottu pihaa ja Ruska löysi lumen alle jääneitä lelujaan. Röhkypossu ja tennispallo. Tehtiin sitten pienet seuraamisjutut pallon kanssa,ja olihan äitikoira onnellinen...
Rusinan paino illalla 745g . Huomenna ollaan siis tuplattu syntymäpaino.Ihan sopivaa tahtia mennään, jos sanotaan, että painon pitäisi tuplaantua 7-10 vrk ainana. Jatkan punnituksia nyt iltaisin, kun aamuneljältä ei oikein kaikkea viitsi ehtiä ennen töihin lähtöä!
Pienen ekat poset, kirsuun tulee pigmenttiä:)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)