keskiviikko 27. huhtikuuta 2011

23.vrk

Kameraan oli jäänyt vanha kuva sunnuntailta 20vrk, kun kävimme puntarilla.Keittiövaaka käy jo pieneksi, ja enää ei olla painoa seurattukaan,kyllä se kasvaa:)

Leikit käyvät päivä päivältä vauhdikkaimmiksi, ja yhtäkkiä tulee uni silmään.

Ja vieläkin nukkuu mieluiten selällään

Tänään eka kertaa ulkona, hetken katseli ympärilleen ja lähti mennä viipottamaan.Ei paljon uusi paikka ihmetyttänyt! Kaikessa uudessa ollut kyllä reipas ja rohkea pentu.

Sisällä ottaa jo kovasti juoksuaskelia,haastaa Ruskaa leikkiin ja ärisee äidilleen kuin isokin poika. Ja on aivan hellyttävän ihana. On "oppinut" kirkumaan, jos ei tulla seuraksi, ääni vain nousee... Laattalattialla on opittu liikkumaan, laminaatti on vielä vähän liian liukas, mutta sieltäkin pääsee jo omin jaloin pois. Matokuuri päättyi tänään, ja kynnetkin leikattiin. Jauhelihaa on maisteltu joka päivä, ja se menee alas nopeasti. Ruska siirtyi ruokailemaan kahdesti päivässä, pikkuhiljaa alamme tässä siirtyä pennun kanssa maidon lisäksi nappulaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti