Ruska alkoi eilen viritellä leikkiä Kisman kanssa, joten tänään sekin pääsi mukaan pikaiselle lenkille lähipellolle. Pentujen syöttöväli on noin kaksi tuntia, mutta silti Ruskalla oli kyllä kiire päästä takaisin laatikkoon, kun tulimme kotiin.
Pennun voivat paksusti, kuten alla olevasta kuvasta näkyy ;) Kohta ollaan jumissa turvareunojen välissä,vatsasta kiinni. Pentujen leikit ovat alkaneet, syönnin jälkeen laatikossa käy jo melkoinen tohina. Toiset tipahtavat heti maitoannoksen jälkeen, toisilla alkaa painit. Ja ensimmäisiä yrityksiä laatikosta pois nähtiin jo tänään.
Kisma on ollut todella kiinnostunut pennuista, ja Ruska sietää sen yllättävän hyvin. Kun eka pentueelle se ei päästänyt Sentaa laatikolle pitkiin aikoihin, niin nyt Kisma saa huoletta seurata Ruskan syöttämistä. Meillä on ovet pentuhuoneeseen auki, kun olemme kotona valvomassa koirien perään. Kisma saa käydä laatikolla nuuskuttelemassa pentuja, eikä Ruska edes vaivaudu katsomaan perään. Ja tänä aamuna Kisma löytyi sitten laatikosta,makasi siellä hyvin kiltin näköisenä pentujen keskellä... Luulen että meillä on pennuille leikittäjä täällä malttamattona odottamassa pentujen kasvamista isommaksi:)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti