sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Biletys yö...

Yöllä heräsin, kun isot koirat tepsuttelivat menemään. Vietiin mattoja pesulaan, ja kynnet rapisee laminaatilla. Sitten siellä jonon jatkeena kuuletti olevan vähän kevyempi kaveri? Nousin ylös, ja ihan oikein, yksi veijari oli karannut aitauksesta. Unenpöpperössä kannoin pennun takaisin keittiöön ja menin jatkamaan unia.

No, ei mennyt kauan aikaa, kun niitä pikkutöppösen ääniä alkoi kuulua enemmänkin! Eiku ylös jälleen, valoja päälle ja kas kummaa, koko jengi oli vapaana :D Ja olihan se hauskaa, nämä riemastuvat ihan höperöiksi asti päästessään bilettämään "koko talossa".
Sieltä sitten kakaroita keräämään takaisin keittiöön, portti oli jäänyt illalla raolleen, ja sieltä sitten päästiin seikkailemaan.

Meillä oli muutenkin vähän levotonta, kun isot koirat olivat askarrelleet päivällä...Olivat hetken yksin sisällä, ja pääsivät penturuoka säkin kimppuun. Säkin kylki auki, ja ruokaa oli syöty ihan kunnolla. Ruska ja Senta ilmeisesti pääjehuina, kun vatsat olivat turvoksissa. Vesi maistui, ja ulkona on pitänyt päästä käymään vähän väliä. Ruska oli jo välillä niin kipeän näköinen, että koitin oksettaa sitä suolapallolla, mutta mitäs hulluja, rouva vain röyhtäisi isosti sen jälkeen ;)

Muutama kuva eiliseltä, pikku Tiia opetti antamaan tassua ja soitti pennuille Angry Birdsia ;D





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti