Kuten olin itsekin ihmetellyt, nisäkasvain ryhelmä oli hävinnyt. Nisissä ei ollut juurikaan mitään. Ultrassakaan ei mitään hälyttävää: kaksi suurentunutta imusolmuketta, joista ei kuitenkaan voinut olla varma, ovatko ne kuitenkaan imusolmukkeet?
Jotenkin siinä toivo kirposi pintaan, Milla oli minulla kaverina ja mietimme jo iloisina, entä jos...
Entä jos keuhkotkin ovat puhtaat? Päätimme siis kuvata myös keuhkot, jotta näemme tilanteen.
Ehdin jo tehdä päätöksen kohdun poistosta heti, jos keuhkot ovat puhtaat. Mietin oikeasti, että saisin pitää Ruskan vielä pitkään...
Keuhkokuvat veivät sitten jalat alta. Keuhkoissa olleet kasvaimet olivat selvästi suurentuneet, ja kaikkialle keuhkoihin oli tullut kasvainta. Puhdasta hengitys pintaa ei juurikaan ole. Eläinlääkäri vain voi ihmetellä, kuinka Ruska ei oireile. Kuinka se ei yski, kuinka sen ruokahalu vain on kasvanut,vaikka sen pitäisi vähetä. Kuinka se jaksaa lenkeillä ilman oireita???????????????
Minä ymmärrän. Ruska on aina ollut sellainen työnarkomaani, että sitä ei elämän pikku murheet hidasta. Eikä näemmä isotkaan. Sen halu jatkaa tekemistä on uskomaton. Ja sen halu miellyttää minua, että minulla olisi hyvä mieli. Ruska ei voi sietää, jos olen surullinen ja itken. Se tulee lohduttamaan kaikin tavoin.
Meille ei luvattu paljoa aikaa. On vain päivistä, ehkä viikoista kyse.
Minä olen tehnyt päätöksen. Sen viimeisen, jolla päästän rakkaimpani lähtemään. Ennenkuin tulee isot kivut ja romahdus. Haluan muistaa Ruskan viimeisenkin päivän tällaisena. Kun se hymyilee silmillään ja suullaan ja hännällään. Katsoo ja kiittää että on saanut olla minun koira.
Muutama kuva alkuviikolta lenkillä. Kukaan ei tietäisi että Ruska on kipeä,jos ei tietäsi.
Sen elämän ilo ei vähällä sammu <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti