lauantai 22. kesäkuuta 2013

Danny&Kisma

12.6. meille tuli koiravieras, eli Kisman velipoika Danny. Keväällä kesän reissuja suunnitellessa sain ajatuksen, josko Danny lähtisi meidän mukaan näyttelyturneelle pohjoiseen. Dannyn omistajaperheeseen oli sopivasti tulossa perheenlisäystä, joten tältäkin osin se sopi oikein mainiosti kaikille. 
 Kismalle olen täyttänyt meidän kalenterin nyt näyttelyllä, kun muutakaan "tekemistä" meillä ei ole. Ja tietenkin kun sain kaikki ilmot maksettua, alkoi karvanlähtö, ja Kisma näyttää nyt todellakin aika pennulta,kaikki karva on poissa.... Kierretään nyt kuiten vaikka sitten harjoituksen vuoksi nuo näyttelyt,tuolla turkilla on turha menestystä odottaa ;) Pääseepähän näkemään tuttuja,ja tien päälle!
 
Danny tuli taloon, oli kuin kotonansa.Kisma rakastaa velipoikaansa,ja heillä on ihan hillittömän hauskaa keskenään. Danny on ollut myös erittäin fiksu käytökseltään Sentaa kohtaan, se on jättänyt Sentan rauhaan, ja Senta on voinut reippaasti olla nyt menossa mukana. Yleensä Senta suojautuu saunan lauteiden alle, kun tulee vieraita koiria, etenkin jo ne eivät osaa jättää sitä rauhaan.Vanhus ei enää kaipaa äksöniä elämäänsä <3 
Voin sanoa,että kolmen viikon päästä kun Danny lähtee, meillä on muskelilihaksikkaat koirat, ja ihan hirvittävä ikävä edessämme <3
 

 
Danny&Kisma Show kiertue alkoi Norjan Tromssassa.(...on muuten vähän harmittanut,ettei Kisman nimeksi laitettu Armi ;)  Lähdimme reissuun perjantaina illasta,ajeltiin niin kauan kuin jaksettiin ja sit parkkiin yöksi. Hienosti Dannyn eka asuntoauto matka lähti käyntiin, poika asettui autoon,pitivät painia ja nukkuivat.

Lauantaina ajeltiin hissukseen kohti Tromssaa, maisemista nauttien,pysähdellen ja kuvia ottaen.
Sunnuntaina kehässä kolme bortsua,nuorten luokan Dannylle ERInomainen arvostelu kera SAn, mutta kuten arvelinkin, tuomari asetti valioluokan koiran ykköseksi, ja Dannylle hienosti vara CACIB :)
Karvaton Kisma ei tuomaria miellyttänyt yhtään, tuloksena laiha EH ;)
 
Päästiin siis kotimatkalle,ja taas ajeltiin kymmenen pysähdyksen taktiikalla. Tromssa-Kilpisjärvi väli on aivan upea reitti, ja se pitäisi lähteä ajamaan mopolla, jotta voisi pysähtyä kuvaamaan kaikki ne upeat paikat sieltä väliltä.Asuntoautolla pysähdykset kun rajoittuivat P-paikoille. Ajeltiin taas matkaa niin kauan kuin kuskilla huvitti, ja etsittiin kiva parkkialue yöksi, grillaamista, hillittömästi sääskiä ja sellaista kivaa :)
 

Seuraava näyttely kaksikolla on edessä Juhannuksena Rovaniemellä.
Senta meni mummolaan ja viettää siellä seuraavan viikon, sillä viimeinen reissumme alkaa jo viikon päästä,suuntana Ruotsin Gällivaara.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti