maanantai 24. kesäkuuta 2013

Rovaniemen Juhannus

 
Juhannuskurvailuja sinne ja tänne.Perjantaina Senta Haapavedelle äidilleni hoitoon, Senta viettääkin nyt viikon siellä. Lauantai aamuna kohti Rovaniemeä, Leenan kodin pihaan parkkiin ja valmiiseen pöytään nauttimaan raclette grillin herkkuja :)
 
 
 
Illalla Peetu treenasi Dannya
 

Sunnuntai aamuna Rovaniemen Juhannusnäyttelyyn.
Danny nuorten luokassa ainoa koira ERI1 SA ja PU kehässä sijoitus toiseksi kera vara-SERTin sekä Dannyn ensimmäinen CACIB on nyt plakkarissa. Eli lomatavoite saavutettu!
SERT olisi ollut myös tarjolla, harmi että oli Juhannusliputuksen aika,ja D juoksi loppukehässä lippu korkealla...
 
Kalju-Kisman kanssa kehään, tuomari ei neitiä arvostanut, eikä juurikaan arvostellut. Tuomarilla oli outo tapa mennä koiran selkään ikäänkuin ratsaille,ja katsoa sieltä etuosaa. Pyysi siinä siirtämään Kismaa kaksi askelta eteenpäin, ja sen enempää ei meidän liikettä katsottu :( Kaksi riviä arvostelulapussa, kun Dannyn lappu oli täynnä tekstiä. Olin ihan yhtä samanlainen maksanut näytteilleasettaja, ja pikkuisen ketutti.... Samaa taisi olla muutaman muunkin nartun kanssa.
 
Noh, sitä EHta odotinkin, mutta silti ikävää tuomarin puolelta.
 
Matkamme jatkui kohti Kuusamoa, missä kävimme vielä juhlimassa kummipojan valkolakkia ja hänen sisarensa ripillepääsyä mökkimaisemissa. Koirat jäivät autoon, Kisma metallihäkissä ja Danny kevythäkissä. Auton ikkunat auki,sääskiverkot eteen jotta autossa olisi viileä. Syötiin ja kahviteltiin, yhtäkkiä joku huutaa, tuolla on koira! Oujee, Danny oli tullut häkistä ja ikkunasta ulos, onneksi ei enempiä vahinkoja kuin kevyhäkin oven verkko... Eli kevythäkit ovat historiaa meidän taloudessa!
 
Koirat pääsivät sitten tyttöjen kanssa lenkille, ja saivat vielä rallattaa mökin pihamaalla ennen kotimatkaa. Ja taas maittoi unta 3 tunniksi:)
 
 
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti