torstai 4. heinäkuuta 2013

Jällivaara Ruotsi

kaikki kuvat @ Johanna Flink
Kiitos Jossu kuvista!!!
 
Kisma&Danny kiertueen viimeinen esiintyminen tapahtui Jällivaarassa Ruotsissa 30.7. Matkaan lähdettiin taas jo lauantaina hyvissä ajoin, tehtiin vähän shoppailuja Haaparannassa ja kurvailtiin sitten näyttelypaikalle yöksi.

 
Sunnuntai aamuun herättiin sateen ropistessa kattoon, vettä tuli päivän aikana enemmän ja vähemmän. Näyttelypaikka oli nurmien osalta aikamoista lillua, ja kesävaatetuksella ei ollut ulos asiaa. Päivä oli pitkä, kun herää aikaisin :) Kävin aamulla katsomassa ensin ystävien corgi kehää, mistä Raaheen lähti 5 titteliä. Päivä jatkui malikehän reunalla, mistä Haukiputaalle 2 titteliä. Ja lopulta meidänkin kehä alkoi olla siinä vaiheessa, että saimme ravistaa sateen kastelemat turkit kuiviksi ja juosta kehään.


 
Danny nuori komistus  ERI1 SA ja PU2 VaraCACIB

 
 
Kisma odottaa kehän laidalla malttamattomana vuoroaan ;)

Kisma The rimpula pimpula ERI1

Kovasti tuomari kehui, kuinka ihastuttava Kisma on, mutta tykkäsi että se on liian pieni korkeudeltaan! Sen vuoksi ei SAta, ja näin meidän eka cacib jäi kai sit sentin päähän ;) Heh heh, mutta erittäin tyytyväisenä ulos kehästä, paluu ERInomaisiin koiruuksiin, ja tuomari arvosti liikettä.

 

 
Kotimatkalle, Suomessa olikin helle :)
 
Tiistaina tuli aika Dannyn lähteä kotiin. Mirva&Leevi ja ihana pikkupoika tulivat hakemaan Dannya. Onnea teille tulevaan, uskon että Dannysta ja pikkumiehestä kehkeytyy loistava parivaljakko <3
Ja kiitos kun luotitte Dannyn meille, meillä on ollut hienot 3viikkoa, ja erityisesti Kisma on nauttinut näistä hetkistä velipoikansa kanssa!!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti