Bordermania leiri Rakaca 29.8.-1.9.

Torstai aamuna suuntasimme Rakacaan Bordermania leirille. Matkalta poimittiin kyytiin Kisman sisko Flo ja Betti omistajansa. Viimeiset ostokset kaupasta ja matkaan. Rakaca sijaitsee lähellä Slovakian rajaa, ja leiripaikan lähellä on pari pientä kylää. Kylät olivat todella köyhiä, lähinnä siellä asui mustalaisia. Asumukset , pihat ja ympäristö olivat todella likaista, rähjäistä ja alueella eivät edes nämä meidän matkaseuralaiset halunneet pysähtyä. Kuulimme juttuja, kuinka lapset saattavat leikkiä tiellä ja kun vieras auto tulee, joku heittäytyy kuin olisi jäänyt alle. Ja sen jälkeen putsataan auto ja omistaja, kun ovesta ulos nouset. Leiripaikkamme tuli kunnolla syrjään näistä, ja alueella oli muutakin asutusta, joten turvallisin mielin leirille.

Leiripaikka sijaitsi Rakaca järven rannalla. Päärakennus,missä keittiö, yhteiset tilat sekä yläkerrassa majoitustilaa. Lisäksi kolme mökkiä, joissa tilaa majoittua. Pihassa kunnon grillikatos, poreamme sekä uima-allas. Ja kaikki tämä järven rannalla, vuoristomaisemissa.

 

Torstain ohjelmassa oli pienestä vesisateesta johtuen vain pieni lenkki läheiselle ”nyppylälle” sieltä löytyi hienot vanhan luostarin rauniot. Sitten majapaikkaan laittamaan ruokaa nuotiolla, torstaina pääsimme maistelemaan vanhaa Unkarilaista perinneruokaa.  Ja ilta kului mukavasti poreammeessa kelluenJ

 

Perjantai aamu selkeni kauniina, sumuinen järvi auringon noustessa. aamupalan jälkeen pakkauduttiin taas autoihin ja suuntana lähikylä, josta vaelluksemme alkoi. Autot jätettiin kirkon parkkiin ja toivottiin että ovat siinä tullessammekin. Käveltiin pienen asutusalueen läpi joka edetessä kävi aina vaan huonomman näköiseksi, ja siellä ei jäätykään pysähtelemään. Oltiin taas paikallisten köyhien mustalaisten alueella.

 

Nousu alkoi, ja sitä riitti. Noustiin reilut kolme tuntia Unkarin ja Slovakian rajalla olevaa ”kukkulaa” ylös.  Matkan varrella nähtiin maan alle syöpyneitä veden tekemiä syövereitä, pudotusta loputtomiin. Metsät ja puusto ovat ihan erilaista kuin kotomaassa, ja ei tarvitse pelätä käärmeitä. Eikä itikoistakaan ole riesaa.

Have a break

Hikikö?

Judit&Kisma

Paluumatkalla juomapisteellä

 

 

Reitin päätteeksi pääsimme ylös korkeuksiin, mistä avautui komeat maisemat Slovakian puolelle. Syötiin eväät ja paluumatkalle, onneksi palatessa oli enemmän laskua ja se menikin vauhdikkaasti. Hyytyneet patikoijat ajelivat takaisin leiripaikalle. saatiin porukkaan vahvistusta, nyt on kaikki Kisman siskot koolla! Ilta sujui taas ruoanlaiton ja seurustelun merkeissä, Ildi laittoi todella herkullista Gulassia mitä pitikin mättää niin että ei puhettakaan enää poreammeesta. Päälle vielä Peterin paistamia lettuja. 

leivällä on kokoa...

Lauantai aamuun takajalat vetreinä! Aamupalan jälkeen odoteltiin vielä viimeiset leiriläiset paikalle. Aurinko paistoi, makoiltiin altaalla ja tuli käytyä aika kylmässä altaassa myös uimassa, tuloksena kolme valkoista varvasta… Lauantai päivän ohjelmassa oli taas nousua Szád-vár vuorille. Naurettiin Jannen kanssa, että ei suomessa tällaisia koiraleirejä ole käytykään. Päivät täynnä pitkiä monen tunnin vaelluksia upeille paikoille, koirat saavat juosta, uida, leikkiä ja nauttia elämästä. Yhtään treeniä ei vedetty! Täältä löytyi linnan rauniot, ja maisemat olivat jälleen vertaansa vailla. Vietettiin siellä aikaa ennen paluuta alaspäin.

 

"matkaoppaamme" Arpi

 

Paluumatkalla tutustuttiin vielä vanhaan kylään, josta oli vuonna 1943 häädetty asukkaat pois, jotta joku herra saisi maat metsästyskäyttöön. Pitää kaivella tarkempaa tietoa näistä paikoista, kun pääsemme kotiin. Illan jo hämärtyessä retki päättyi, leiripaikalla ruoan laittoon. Tänään ystävämme saivat maistella suomesta tuomiani herkkuja: ruisleipää, kylmäsavustettua poroa ja lohta. Hyvin maistui, salmiakki oli se mikä jäi heiltä syömättä, sain itse maistella kaikki J Leirieväänä oli lauantai iltana jälleen nuotiolla grillatut kananrinnat kera perunamuusin. Ja lisukkeina paikallista paprikasalaattia, jälkiruokana suklaakakkua. Syöminen on tässä maassa kyllä sellainen tapahtuma, että siitä saisi ottaa mallia kotonakin. Ja poreamme oli taas lämpimänä yöllisen tähtitaivaan alla.

 

matkalla söimme puista luumuja ja omenoita

Ildi ja Arpi kokkaamassa

 

Sunnuntaiaamuna starttasimme jo hyvissä ajoin, sillä tänään lähdimme vain muutaman henkilön voimin liikenteeseen. Suuntana tippukiviluolat (paikan nimet lisään myöhemmin) Meillä oli puoli tuntia aikaa päästä lippuluukulle ja Arpi ajoi vuoristotietä sellaista kyytiä, että etupenkillä istunutta Janneakin alkoi jo hirvittää! Mutta ehdittiin, minuutti jäi vielä aikaa. Tippikiviluola oli aivan valtava. Reittejä olisi ollut 25km, mutta me kiersimme tänään oppaan kanssa ”vain” noin kilometrin verran. Siinä ehti jo nähdä paljon, ihan uskomatonta mitä luonto saa aikaan. Luolat sijaitsevat Unkarin ja Slovakian rajalla, ja opas kertoi yhden matkamme varrella olevista luolista menevät  Slovakian puolelle. Huikeaa!

 

Tämän jälkeen luulimme menevämme leiripaikalle syömään, mutta mitäs vielä. Ei säästytty kiipeämiseltä tänäänkään, eli loppuporukka oli tullut meitä vastaan, ja lähdimme kipuamaan taas ylös. Ja joka kerta nuo nousut ovat olleet sen arvoisia, maisemat ovat vaan niin upeita. Otettiin vielä kuvia, ja alamäkeen kohti autoja.

Judit&Bordermaniat

Kisma synnyinseuduillaan

Peter

Ildi,Arpi, Monty&Glen

Thank You Judit!

 

Tässä vaiheessa oli aika sanoa heipat Anitalle koirineen, joka lähti kotimatkalle Hollantiin. Me palasimme mökille, missä vielä syötiin ja siivottiin ja haikeat heipat loppuporukallekin ennen ”kotimatkaa”  Ajoimme takaisin Juditin luokse, jonne päätettiin jäädä vielä yöksi, kun ilta alkoi jo pimetä. Aivan huikean hieno leiriviikonloppu takana, me ollaan kyllä saatu tältä Bordermania porukalta niin paljon, että ei tiedä kuinka kiittää. He ovat järjestäneet kaiken niin, että meillä olisi kaikki hyvin ja pääsisimme näkemään ja kokemaan mahdollisimman paljon <3

Kiitos Judit, Peter, Ildi ja Arpi kaikesta, olette ihania!