maanantai 24. helmikuuta 2014

Jyväskylän keikka 22.-23.2.

Jyväskylään piti lähteä isommalla porukalla, mutta täällä jylläävä kennelyskä tarttui Rönniin,ja he jäivät pois kyydistä. Niinpä matkasin ihan yssikseni lauantai aamuna kohti Jyväskylää. Keli oli ihan kamala, lunta pyrytti ja se pöllysi,näkyvyys oli aivan surkea. Onneksi matka meni hyvin.


Päivän aikataulu oli melkoisen tiivis, aamulla piipahdus Sarilla ja Ralli jäi sinne. Ajoissa kehän reunalle, ihan turhaan kun kehä olikin sitten kunnolla myöhässä. Ehdittiin lämpätä koiria moneen otteeseen ennen kehään. Esitin nuorissa pojissa Dannyn, jolle ERI1/1 ja vuolaat kehut. Mutta tuomari Hans Lehtinen halusi koiran olevan "valmis" eli Danny ei saanut SAta kun on vielä kevyt rakenteeltan. Kehuja kyllä tuli,joten Lehtiselle mennään Dannyn kanssa toistekin!


Kisma myös nuorissa, viimeistä kertaa. Porukassa liikuttaminen alkoi hyvin, kun takana tuleva koira rähähti heti kun pääsimme liikkeelle :( Onneksi sain Kisman pidettyä, sehän kyllä sanoo takaisin jos joku sille alkaa. Kismallekin ERI ja kakkossija luokassa, arvostelu: Kaunis kokonaisuus,kaunisilmeinen pää,hyvä kaula,erittäin sopiva rungon pituus,hyä luusto,hyvin kehittynyt ikäisekseen,sopiva rinnan syvyys,hyvä takaosa, liikkeet ok.


Kehässä tehtiin kolmio, ja minusta se oli jotenkin hankala, ja näkyy videollakin, kuinka en saa lyhyellä pätkällä Kismaa liikkumaan parhaalla tavalla. Noh, mutta tyytyväisiä olemme nuorison erinomaisiin, kun kehässä todellakin jaettiin myös tyydyttävää ja pari hylkyäkin!


Päivän kuningatar oli ROP ROP-VET Tuisku, jolle Jenna esitti vielä isossa kehässä veteraanien RYP-2 sijoituksen. Kasvattajaluokassa mukana Remu,Tuisku,Huippu ja Niila, ja ryhmälle 1KP.


Kehän jälkeen suuntasimme Mirvan perheen kanssa syömään, ruoan jälkeen haettiin taas Ralli kyytiin ja suuntasimme tokoilemaan Jyväskylän PikkuRuut teamin kanssa :) Mukana oli myös Saana koirineen. Ammuttiin koko porukalle, ja ne menivät hyvin. Sitten katsaus Oton ja Taikan tokoihin, ja treenivinkkejä kavereille. Olipas kiva nähdä taas, toivottavasti pian uudelleen!!!


Sitten pariksi tunniksi Sarin luokse, ja meillä oli varattuna vielä klo 21-23 treenivuoro Haukkuvaaran uudelle hallille. Sinne suuntasimme pienemmällä porukalla tekemään tokoja. Ja hallissa oli loistava valaistus, joten otettiinpas siinä sitten posetuskuviakin! Ralli,Danny, Pyry ja Kisma sekä Kuura-sheltti pääsivät vähän tokoilemaan, ja olihan meillä kivat treenit. Riikalle ja Mirvalle vähän treenivinkkejä tulevaan, ja koirat näyttivät kyllä aika koevalmiilta tapauksilta, aivan upeaa tekemistä :)


Yötokojen jälkeen suuntaisin sit koirien kanssa taas Sarille,ja juttua riitti niin kauan että luomet alkoivat painaa. Aamupäivästä sitten Kisman kanssa kahden kotiin, tällä kertaa satoikin vettä! Matkalla treffattiin vielä Minna ja koirapojat :) 

maanantai 10. helmikuuta 2014

Kemijärvi tokokoe 8.2.14

Ollaanhan me vähän hulluja, kun lähdetään Kemijärvelle saakka tokokokeisiin ;)
Perjantaina Milla tuli hakeen mua töistä ilta yhdeksältä koiralauman kanssa, ja lähdimme ajelemaan kohti Rovaniemeä. Perillä oltiin hyvissä ajoin puolilta öin, ja majoituimme Johannan luokse yökylään. Suuri kiitos Johanna yöpaikasta ja ilta+aamupalasta!!!


Aamulla revohka autoon, ja vielä tunnin matka Kemppaan. Meillä oli koirat mukana joka luokkaan. joten pitkä päivä edessä. Kemijärven villasukka tokot pidetään liikuntahallissa, hieman erinlainen paikka kisata meidän treenihalleihin verrattuna. Mutta kellekään koirista se ei näyttänyt olevan ongelma, ainoastaan paikkamakuun piilo taisi olla Kismalle vähän haastava ;)


Kisailut aloitti Ralli (Pikkupaimenen Ex-Press News) joka on ollut minulla treenilainassa jonkin aikaa. Liikkeet tehtiin EVLssä liike kerrallaan, mikä oli meille vaikeaa. Se olikin ainoa asia, mikä jäi harmittamaan tässä  kokeessa, mutta olipa tämäkin kokemus johon pitää osata valmistautua.
Ralli nollasi istuminen ja ohjatun. Meidän "varmat" liikkeet meni vähän heikommin, ja ne mitä ollaan kovasti työstetty, ja joita vähän jänskätin, meivät taas hienosti :) Eli treeni oli tuottanut tulosta, mutta ei pidä luottaa niihin varmoihin, ja jättää niitä vähemmälle treenille! Näillä eväillä jatkamme harjoituksia, Ralli matkaa taas Palokkaan mutta palaa tänne käymään, kun/jos saan sille koepaikkoja.
Mutta meidän ihan eka yhteinen EVL koe, tuloksena hyvä 3-tulos pistein 217.


Rallin seuraaminen tuli videolle, sitten kuvaaja alkoi valmistautua omaan suoritukseen ja loput jäivät kuvaamatta.
http://www.youtube.com/watch?v=yvywtIY8jnw&list=UUevU8ReiMlNvqTLDVSftVBg&feature=c4-overview


VOI luokassa Milla kisasi Redin kanssa (Weekasi Limited Edition) ja komeasti VOI1 palkkariin, ja pääsylippu erikoisvoittajaluokkaan. ONNEA!!!  Nyt ne treenit vasta alkaa Milla ;)


Avoimessa luokassa Kisman kanssa. Kisma lunasti matkalippunsa Kemppaan vasta perjantaina, kun teki treeneissä nyt pari viikkoa aiemmin täysin hajonneen luoksetulon stopin hyvin ;)
Mutta mutta, paikkamakuussa Kissis oli seisonut suurimman osan ajasta...plaah. Piiloon tosiaan mentiin kehänauhan yli,koetoimitsijat istuivat siinä rivissä ja menimme heidän taakse pukuhuoneeseen. Eli pitää hakea tallaistakin häiriötä paikkamakuuseen, tämä kovan työn alle.


Muuten rivi oli ihan jees, Kismallakin ne varmat liikkeet ei menneet ihan kympillä, mutta ei enempiä nollia. Seuruu 10,maahanmeno 9,5, luoksetulo8, seisominen 9, nouto 7(meidän hyvä meni heikosti) kaukot 9 (osaa tehdä kympillä) hyppy 8 ja kok.vaikutus 10.
Pisteitä kertyi siis 148 eli 2-tuloksen verran.
Kisman kanssa odotellaan nyt juoksut alkavaksi ja jatketaan sit avoimen ykkösen metsästystä.


Ja päivän päätteeksi ALOkasluokkaan, jossa koiria 13. Rönnillä (Pikkupaimenen Time After Time) siis tosi pitkä päivä takana, ja kyllähän se vähän näkyi. Mutta pikkujätkä ei pettänyt odotuksia, vaan tykitti komiaa riviä tulemaan, ja tuloksena 187p ja ihan eka ykköstulos tokon ALO luokasta!!!
Luoksepäästävyys 10 Paikkamakuu 10 Seuraaminen kytkettynä 9 Seuraaminen 8 Maahanmeno 10 Luoksetulo 9 Seisominen 10 Estehyppy 10 Kokonaisvaikutus 10
Onnea ihan hurjasti Milla&Rönni, olen kyllä enemmän kuin ylpeä siitä kuinka hienosti olette tehneet töitä.Saitte heti eka kokeesta sen ykkösen ja menolipun avoimeen luokkaan!!!!


Kyllä kelpasi lähteä kotimatkalle taitavien koiruuksien kanssa. Rovaniemellä kahvipaussi Leenalla, joka oli leiponut meille ihanaa mustikkapiirakkaa. Loppumatka meni lumisateessa ja loskakelissä sujuvasti kotiin saakka.   Kiitos taas Milla hullunhauskasta reissusta, uusia suunnitelmia laitettiin taas itämään:)


Jostain syystä en saa kuvia lisättyä, joten tässä linkki Johanna Tuiskun kuviin, kiitos Johanna!
https://picasaweb.google.com/johannatuisku/KemijarviTOKO8214#