maanantai 28. huhtikuuta 2014

Vaasa KV 26.4.14

Vaasassa tuomaroi Puolalainen Wieremiejczyk-Wierzchowska Malgorzata, iloinen rouvashenkilö :)
Koiria Vaasassa oli "vain" 15,  avoimessa luokassa 5 narttua, valioissa yksi. Kehän piti alkaa klo 13, joten teimme reissun päiväseltään, lähdettiin aamulla seiskalta ja palattiin kotiin ilta ysiltä.
Kehä oli reippaasti myöhässä, mutta eipäs siinä, ei tarvinnut odotella ryhmäkehien alkamista kauankaan.

                                                                PN kehän järjestys

Kismalle lyhyellä arvostelulla: "excellent size, stylish, very elegant, excellent movements"
ERI1 SA PN1 CACIB ROP    Tuomari oli aivan ihastuksissaan, kun menimme yksilöarvosteluun juostuamme ensin porukalla ringin. Katsoi enää Kismalta vain edestakaiset, muita juoksutti yksilöissä kolmiot, ja lisäksi parittain.Lisään vielä videolinkit,kun saan noita ladattua.
Näin siis eka CACIB plakkariin, ja sitten toivotaan että turkki pysyy menossa mukana vielä muutamia viikkoja :)

Kisman tulevia suunnitelmia ovat lähiaikoina BH koe, jonka jälkeen katsellaan milloin ekat PK kokeet olisivat ajankohtaiset. Jälkien kanssa tuli vähän "takapakkia" johtuen ohjaajan huonoista suunnitelmista parin jäljen kanssa. Mutta näistä oppii, ja korjaussarjaa on tehty hyvällä menestyksellä. Hakujen kanssa ollaan edetty huimasti, Kisman risteilyn opettelu meni hienosti eteenpäin hyvällä suunnitelmalla edeten. Vielä on monta palasta harjoiteltavana haussa, ennekuin koira on kisavalmis. Mm. kiintorullaa ei ole otettu vielä kertaakaan, näytöille menot ja hallinta siellä, tyhjiä on tullut muutama vahingossa, piiloja on käytetty paljon, mutta niidenkin kanssa on vielä monta asiaa työn alla. Että taitaa olla kesä pitkällä, ennenkuin pääsemme kokeilemaan jotain koemaista treeniä, joissa tulee sitten taas palkattomuus yms juttuja :)
Esineruutu on vielä vähän levällään, tulee treenattua sitä ihan liian vähän... ja tottiksen kanssa tehdään kovasti työtä myös,ennekuin ollaan koevalmiita.Mutta hiljaa hyvä tulee :)

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Pentuja odotellessa...



Ralli (Pikkupaimenen Ex-press News) astutettiin 23.-24.3. Dannylla (Bordermania Ddraig Goch)
 ja nyt odotellaan kuumeisesti toukokuun loppua, tuleeko sieltä meille pentunen :)
http://rallimania.blogspot.fi/

sunnuntai 13. huhtikuuta 2014

Isla jäljestää

Pari tuoretta kuvaa Islasta jäljellä, nyt kun keksin miten saan taas kuvia lisättyä blogiin:)



lauantai 5. huhtikuuta 2014

Rally tokoja

Ex-tempore keksin ilmoittaa Kisman Rally-toko kokeisiin. Tässä lajissa ohjaaja opiskeli asioita enemmän kuin koira, Kisma kävi alkeiskurssilla muutamia kertoja sekä eteensiirtymisiä ja "väärää" kautta sivulle siirtymisiä treenattiin kotona.
Koehan meni ihan mainiosti, ois mennyt paremminkin, mutta kuskille iski ihan hirmuinen jännitys lähdössä. Kämmäsin sen ekan kyltin kanssa, onneksi hoksasin virheen ja uusin kyltin. Loppurata vedettiin täysillä, ja lopputuloksena 97/100p ja sijoituttiin vielä kolmanneksi :)
Tosi kiva kokemus, ja kyllä me tätä jatketaan,kunhan kisapäivät vain sattuisivat vapaille,ehkä ens talvena sit enemmänkin. Ylempiin luokkiin tarvii jo paljon enemmän treeniä, pyöritellään Kismaa aina muiden treenien ohessa.

Eino Koiranen 3 vuotta

Juhlahumu jatkuu!
Pikkupaimenen True Macig, tuttavallisemmin Eino Koiranen, Tessu,Epi....rakkaalla monta nimeä :)
Eino the ainokainen juhlistaa kolmivuotis syntymäpäiväänsä, paljon onnentoivotuksia komealle nuorukaiselle!

tiistai 1. huhtikuuta 2014

Kevättä ilmassa

Viime vuoden loppu ja tämän vuoden alku ovat olleet täynnä ihan parhaita kouluttajia täällä pohjoisessa. Viime vuoden lopulla ajelin reissuja Kannuksessa kuuntelemassa Christa Enqvistia ja Juha Korria, ja joulukuussa Mia Skogster kävi täällä mun järkkäämänä pitämässä seuraamis klinikkaa.
Tälle vuodelle on ollut tokon huiput liikenteessä, eli Ansun&Marin, Tarjan, Katjan ja Lentsun tokoviikonloput, sekä Tommy Wirenin ajatuksia herättävä luento. Jokaiselta kerralta saa jotain, jos en itselle niin sitten omille kurssilaisilleni tarjottavaksi. Ja monenlaisia asioita on Kisman kanssa otettu käyttöön tai kokeiluun.


Tokojen suhteen Kissis vetää nyt vähän henkeä, treenaamme niitä omalla painollaan ja kokeilut jäänevät syksyyn/talveen. Kevät on ollut ihan loistavaa kelien suhteen, ja olemme päässeet maastoihin jo monet kerrat. Aksaa trenaamme kerran viikkoon ohjatusti anna Kilpiän koutsaamana, ja siinä välillä omatoimisesti silloin tällöin. Aksan kanssa edetään hitaasti, se on sellainen sivulaji mitä katsellaan ajan kanssa. Ja hui kauhistus, Rallytokoakin olemme touhuilleet, kävimme alkeiskurssin ja kisoihinkin ollaan menossa! Se saa olla meidän hubailuharrastus, kisataan jos kisoja sattuu vapaille viikonlopuille.
Jäljellä Kisma on mennyt hurjasti eteenpäin, eilen ensimmäinen 10metrin jana suoritettiin hienosti ja siihen janalle näyttää tulevan samanlainen vauhti kuin Ruskalla oli :) Kepit nousevat tosi varmasti,ja jäljestys on sujuvaa. Treenataan janoihin vielä lisää syvyyttä, ja alamme myös ottamaan kulmiin lisää terävyyttä. Tästä olen ihan innoissani,kuin hyvin tää kulkee!
Esineruutuja ei olla tehty montaa kertaa, mutta ajatus siitä mitä siellä tehdään on saatu pikkukoiran herneeseen. Hyvin se uppoaa ja hakee innokkaasti. Ruudun kanssa jatketaan työstämistä, jotta siitä tulisi sellainen kuin mitä ajatus siitä on mun herneessä.
Viikonloppuna oli ekat hakutreenit, pieni jännitys vatsanpohjassa. Kisma sai nähdä ukkojen lähdön etukulmiin, ja käytin sen sitten vielä pois, viisi valmista ukkoa. Ja homma sujui mainiosti, lähtee reippaasti, upposi alueelle ja tänään tulikin yksi toooosi syvä pisto ja sen myötä myös tyhjä ;) Rullan sieppaa nopeasti ja palautti nyt jokaisen perille saakka. Ja näytölle lähtee omatoimisesti ja innolla.
Kesän treenien aiheet on nyt suunniteltu, ja eiköhän tämäkin laji ala olla loppukesällä koevalmista.
Ja uutena tulevat sitten tarkkuusetsintä sekä pudotettu, sillä jos jälki ja haku pelittävät niin tottahan myös etsintäkoe otetaan mukaan kalenteriin :)
Ja tähän päälle sitten tietenkin se tottis! Metristä on nyt hypätty 90-100cm korkeuksilla, tähän ei olla vielä otettu kapulaa mukaan. A-estettä on tehty vain aksa-Aalla, tilaus omasta esteestä on tehty,jotta pääsis omalla pihalla treenaan. Eteenmeno on vielä vaiheessa.
Eli työmaata riittää, mutta ei paineita, pääasia että on kivaa :)