Aloitan nyt Ruskan päiväkirjan tänne PikkuRuut blogiin.
Elämä ei ole aina reilua, ja tammikuussa meidän maailma mureni.
Ruskalta katkesi vasen alakulmuri tammikuussa, missä ja miten, se jäi arvoitukseksi.
Samoihin aikoihin Ruskan liikkuminen alkoi näyttää jäykältä, ja yhden vähän rasittavamman päivän jälkeen se alkoi levon jälkeen ontua.
Soitin heti aikoja hierojille, ja samalla varattiin elänlääkäriaika,kävimme näyttämässä hammasta ja päädyimme poistamaan sen. Ruska sai kipulääkettä selkään, ja sovimme että voin kuvauttaa selän samalla, kun nukutetaan hampaanpoistoon.
Ruska kävi eka kerran hierojalla ja tilanne parani ihan vähän. Mutta yksi pidempi lenkki, ja levon jälkeen taas ontumista hetken aikaa. Seuraava hieronta aika oli onneksi jo varattuna, ja sen jälkeen tilanne näytti taas paremmalle.
Tiistaina 29.1. menimme Otukseen, aamulla lähtiessä mietin sitä selän kuvausta ja päätin että otetaan kuvat samalla. Ruskalla kun on ikää reilut 7 vuotta, joten olisi ihan hyvä nähdä että selkä on kunnossa ensi kesän PK kokeita ajatellen. Ruska jäi operoitavaksi. 1,5tunnin jälkeen ELL toi viestiä,että hammas on luutunut kiinni, ja sen irrottaminen kestää vielä tovin. Loppusissaan hampaanpoisto vei 2,5 tuntia. Ja sen jälkeen otettiin vielä röntgenkuvat.
Lopulta pääsin röntgen huoneeseen, missä heräävä Ruska oli odottamassa. ELL kävi kuvat läpi, selässä on jo kulumaa, ja raju rasitus ei ole enää hyväksi. Mutta ei siinä kaikki :(
Kuvissa oli näkynyt jotain muutoksia keuhkoissa, ja ELL oli kuvannut myös ne uudelleen. Keuhkoissa oli selvästi useita "rakkuloita" ja ELL sanoi,että pitkän narkoosin jäljiltä ne voivat olla sinne kertynyttä nestettä, mutta.... kasvain epäilyä ei voi jättää pois. Olin ihan?????? mitä,ei voi olla.... ja kun ELL asiaa selitti,niin itkuhan siinä tuli. Uusintakuviin, kunhan muutama päivä kuluu ja mahdollinen neste poistuu keuhkoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti