parhaat kaverit

 

Tänään oli reipas aamu. Ruska ja Kisma leikkivät ja painivat ulkona sydämen kyllyydestä:)

Ja sisälle tultua leikki jatkui, välillä se meni jo vähän rajuksi, mutta annoin niiden pitää hauskaa. Ruska kun on yleensä lopettanut leikit lyhyeen.

 

Sitten se tuli, yskäisy ja toinenkin:(  Siinä vaiheessa laitoin leikit seis, ja annoin Ruskan rauhoittua.Se kakisteli vähän aikaa ja alkoi sitten nuolla etutassujaan. Ihan selvästi sattuu jonnekin.

 

Mutta leikit saavat jatkua, niin kauan kuin Ruska haluaa ja jaksaa...

iloja

Kävimme vajaan puolen tunnin metsätie lenkin,kolmikolla oli hauskaa:)

Ruskan silmiin syttyi ilo, kun se keksi...

...että hangen alta pilkotti keppi...

...ja siinä ei poistetun hampaan kolokaan tuntunut missään sitä repiessä...

...periksi ei anneta, tässä sulle keppi jota voit meille heitellä!

tuoksuja lumen alta

Aurinkokin pilkotti pilvien takana.

Ja pienen reippailun jälkeen maistui päiväunet:)

herne...

Ruskaa on hoidettu ja hellitty, ja samalla sormet etsivät koko ajan jotain. Ja tänään huomasin, että
Ruskan rintaan on noussut herne, pieni sormenpään kokoinen pahkura. Olen tutkinut jatkuvasti sen nielun seutua, vatsaa,kainaloita ja nivusia. Ja yhtäkkiä se vain oli siinä. Seurataan nyt kuinka nopeasti se kasvaa, ja tuleeko niitä lisää. Eteneekö tämä sittenkin salamavauhtia?

Tänään kävimme Haapavedelle kotonani. Äiti sanoi heti, että onpa Ruska rauhallinen, ihan erilainen kuin normaalisti. Olen ajatellut samaa, mutta en ole sitä halunnut itselleni myöntää. Se nukkuu paljon enemmän. Leikit Kisman kanssa ovat lyhyitä, se selvästi haluaa leikkiä, mutta nopeasti tulee "joku?", ja se lopettaa. Murahtaa Kismalle, joka haluaisi jatkaa. Ja menee sohvalle lepäämään. Tänään leikin jälkeen Ruu yskäisi kaksi kertaa, arvaatteko kuinka säikähdin. Näitähän kuulee usein leikin jälkeen, kun menee karvoja nieluun, mutta nyt siihen reagoi heti erilailla. Enempää Ruska ei ole yskinyt,ehkä se oli vain muuta...

Kunpa olisi röntgen/ultra laite, jolla voisi kotona katsoa missä mennään...

Iloja ja suruja...

Viime päivinä on menty vähän vuoristorataa. Välillä tulee tunne,että kaikki onkin hyvin ja kaikki unohtuu siksi hetkeksi. Välillä taas tulee ne ajatukset siitä viimeisestä hetkestä,joka on edessä. Tai muistot menneistä hetkistä, joita meillä riittää.

Välillä kysyt Ruskalta,onko kaikki hyvin. Olethan kanssamme vielä pitkään. Ethän ole kipeä, sano jos sattuu.... Tänään on ollut taas itkuinen päivä.

Mutta ilojakin on ollut tälle päivää, jotka taas toivat sitä surua.

Ruskan äiti Tuisku, Pikkupaimenen Front Page News ikää reilut 11 vuotta osallistui tänään pidettyyn Vetaran of Vetarans 2013 juhlagaalaan.Upea ihana Tuisku, jolta Ruska on kauneutensa perinyt.
Ilta tässä jännitettiin, kun kuultiin,että Tuisku on tehnyt bordercollie historiaa ja päässyt finaaliin.
Ja yön puolelle se meni, kun lopulta tuli ihana viesti Sarilta:

Veteran of Veterans 2013 Tuisku <3  ONNEA Sari ja Tuisku sekä Saana handler. Aivan huikeaa!

Kuva:Outi Toni

Ilon ja surun kyynelet menevät sekaisin.
Veteraani, viime kesänä sanoin yhdelle tuomarille kun hän kysyi ikää, että ensi kesänä veteraaneissa...saammeko sitä kesää enää?

Ruskan nisäkasvain on selvästi suurentunut.Ihan huomattavasti. En tiedä vaikuttaako siihen nyt Ruskalla oleva juoksu, Kisman juuri päättynyt juoksu ja näiden kahden hormoonihuuruiset höpöstelyt. Voivatko ne kiihdyttää tätä kasvua? Viikossa on tullut enemmän kuin puolet lisää ryhelmää :(

Ruska nuolee paljon etutassujaan, se on ihan silmiinpistävä muutos.Voiko se olla merkki jostain?
Se nuolee myös nisiään, mutta sen luulen johtuvan paljaaksi ajellusta vatsanalusesta, joka on myös kutittanut sitä. Vierihoitoa Ruska saa nyt jatkuvasti, ja sitä se rakastaa.Tulla kainaloon rapsutettavaksi, ja pyörähtää siitä selälleen, rapsuta vatsaa.

Toivottavasti et ole vielä kipeä...

Eteenpäin...

 

Maanantai ja tiistai menivät jossain sumussa. Itkua toisen perään, töissä sain pidettyä ajatukset hetken muualla, ja se tekikin hyvää olla miettimättä tätä asiaa. Nyt se pahin "shokki" on ehkä takana, ja on vain mentävä eteenpäin.

Sain myös puheluita ja viestejä hyviltä ystäviltäni, jotka olivat käyneet tämän läpi aiemmin omien koiriensa kanssa. Kiitos niistä!

 

Maanantain jälkeen kun oli vain ajatus,että tätä ei enää montaa päivää kestä,kaikki on pian ohi. Sain kuitenkin toivoa siitä,että ehkä matkamme kestääkin pidempään, kuin viikon-kaksi. Sain myös kuulla,kuinka sairaus voi edetä monella tapaa. Toisilla on tullut se läähätys, yskiminen, ja sen jälkeen yleiskunto romahtaa. Toisilla taas on menty loppuun saakka täysillä, ja loppu on tullut yhtäkkiä.

 

Taas kun tätä alan kirjoittamaan, puskee tuo ikävä tunne pintaan, se päivä on edessä.

Mutta Ruska mennä porskuttaa,täysillä<3

Olemme käyneet lenkeillä, päätin nyt kuitenkin sen,että emme enää mitään maratooneja lenkkeile, vaan pidämme niissä kohtuuden. Kävimme hallilla hömpöttelemässä, Ruskan kisat on kisattu, mutta sen palava halu tehdä töitä on purettava johonkin kivaan tekemiseen. Harmittaa, kun on talvi, kuinka mukavaa olisi touhuta metsässä jälkiä ja muuta mukavaa. Poistetun hampaan paikalla on todella iso reikä, ja se rajoittaa Ruskan leikkimisiä. Meillä loppui tänään antibioottikuuri, ja kipulääkitys. Ilman kipulääkettä mennään,ja toivon että sitä ei tarvitakaan.

 

Ke-to saimme Rönni-pennun meille Millan kanssa yökylään, kun Janne lähti työreissulle. Pari päivää meni mukavasti touhuillen koirien kanssa, ne surut jäivät taka-alalle. Katselimme vanhoja kuvia, Ruskan pentuaikoja ja muita. Monia ihania muistoja.

 

Mutta eteenpäin on mentävä,ei ole vaihtoehtoja. Se suru kulkee mukana, mutta koitamme nyt nauttia näistä päivistä Ruskan kanssa, niin kauan, kun se vielä on iloinen oma itsensä<3

 

PS. Ruskan vointia saa kysellä, ei tarvitse miettiä että tuleeko minulle paha mieli. Ei haittaa,jos vaikka tuleekin, se on aina seuraavalla kerralla helpompaa.  Tätä on vain pakko käydä läpi, en voi tätä laittaa laatikkoon piiloon odottamaan viimeistä päivää. Se kulkee mukanani loppuun saakka.

1.päivä

Mietin, onko tuo otsikko reilu? Onko nyt oikeasti loppuelämän ensimmäinen päivä? Siltä tämä tuntuu... Kirjoitan tuntojani, ja Ruskan kuulumisia tänne. Kirjoittaminen on minulle "terapiaa" purkaa pahaa oloa.

Viime yönä se iski. Mitä jos olisin silloin tehnyt niin, mitä jos... ja toisena kysymyksenä miksi?
Siksikö Ruska on elänyt aina täysillä, kun se aavisti,että sen elämä päättyy kesken? Siksikö se otetaan pois, kun se on antanut jo niin paljon, saanut jo niin paljon... Tätä ei vain voi ymmärtää, eikä hyväksyä. Välillä tulee viha,mutta enimmäkseen itku ja suuri puristus rinnassa.

Luopuminen on alkanut, ja se tuntuu niin pahalta.

Eilen illalla minä ja Janne molemmat huomasimme kuuntelevamme Ruskan hengitystä.Kuuluuko jo jotain erilaista ääntä, onko sen vaikea hengittää, onkohan se kipeä? Tätä tämä varmaan nyt on, loppuun saakka. Ruskalla on vielä hampaan vuoksi antibiootti ja kipulääke päällä. ELL tarjosi kipulääkettä, mutta sanoin heti,että emme tätä kipulääkkeillä pitkitä. Päätös on pystyttävä tekemään ennenkuin Ruska on liian kipeä. Milloin se hetki on, mistä sen tietää?

Molemmat eläinlääkärit ihmettelivät sitä,että Ruskalla ei ole ollut vielä oireita. Keuhkojen muutokset aiheuttavat vissiin nopeasti läähätystä ja yskimistä. Yskää ei ole ollut, mutta koirahan läähättää terveenäkin. Eilen teimme pitkän metsälenkin, Ruska jaksoi hyvin, juoksi muutamia spurtteja Kismankin kanssa.Lenkin jälkeenkään ei läähätystä, ei yskimistä, hyvä merkki?

On jotenkin niin avuton olo. Jos jollain teistä on kokemusta vastaavasta, toivon saavani meiliä. Kuinka tämä voi edetä, mitä merkkejä meidän on osattava lukea, milloin on aika,ennekuin odotamme liian pitkälle....

Maailma murenee...

Maanantaina 4.2. aamulla Otukseen. Onneksi Janne otti vapaata töistä, ja lähti mukaani.
Minulla on olllut koko viikon vahva tunne siitä, mitä tuleman pitää. En vain ole voinut uskoa,että uutiset olisivat hyviä... Jostain sen vain näki ja tunsi, eikä sitä uskoa paremmasta vain tullut.

Menimme kuviin,ja heti kun ELL laittoi ensimmäisen kuvan näkyviin, asia oli varma minulle. ELL ei sanonut sanaakaan tässä vaiheessa, ja se vahvisti epäilyni. Otimme kuvat molemmin puolin, sekä niin että Ruska oli selällään. Onneksi kuvaus onnistui Ruskan ollessa hereillä.

"Tiivistymät keuhkoissa olivat ennallaan, useita melko pieniä,tarkkarajaisia ja pyöreitä,etenkin oikealla puolella keuhkoja."

 

Nämä kuvat ovat silloin eka kerralla otetut. Mutta nuo valkoisena näkyvät "rakkulat" olivat samoilla paikoilla, samankokoisina. Kasvaimia, paljon, ei positettavissa....

Siinä on sanaton ja avuton, seistessään ja kuvia katsoessaan. Et voi tehdä mitään.

Ruskan kanssa mentiin vielä ultraan, ja katsottiin sisäelimet. Heti karvoja ajellessa ELL havaitsi takanisissä pienet, alle 1cm kokoiset ryhelmäiset muutokset takanisissä.

"Ultraäänitutkimuksessa havaittiin vatsaontelon takaosan imusolmukkeiden olevan selvästi suurentuneet. (sisäelimet olivat puhtaat) Löydösten perusteella on valitettavasti todennäköistä, että kyseessä on pahanlaatuinen, laajalle levinnyt kasvainsairaus. Leikkaushoitoa ei suositella tälläisessa tapauksessa, koska keuhkomuutoksiin tehoavaa hoitoa ei ole.
Jatketaan seurantalinjalla, yleisvoinnin laksu, hengitysvaikeudet ja yskä ovat toden näköisiä oireita"

Ruska rakas....