lauantai 7. syyskuuta 2013

THALGAU-HALLEIN-WERFEN-ZELL AM SEE 130km


 

Keskiviikko aamuna aurinko paistoi siniseltä taivaalta, pilvet olivat laskeutuneet  Wolfgangseen päälle. Kyllä tässä itkua pukkaa, kun ajattelee että kohta on paluumatka Tyrnävän tasangoille edessä, syyspimeät, räntäsateet, pitkä talvi….
 
Tämän päivän siirtymä oli Arbensee-Zell Am See. Kilometrejä kertyi vain  130km, mutta tänäänkin matkaan kului reilut 5 tuntia. Ensin ajoimme Thalgau-Hallein-Werfen välin. Werfenissä oli tarkoitus mennä käymään jääluolassa, mutta hurja lipun hinta+hurja nousu ylöspäin=päätimme jättää väliin ja mennä tutustumaan vieressä olevaan Hohenwerfen linnaan. Sinnekin joutui nousemaan ”hissillä” mutta tämä hissi pysyi onneksi maan pinnalla! Näitä näköalahissejä vuorten huipulle menisi joka paikassa, mutta kun pää ei kestä niin ei tohdi lähteä edes yrittämään J Werfenissä vietettiin aikaa kauemminkin, käytiin kävelemässä pikkukylässä ja syötiin paikallisessa. Tämä olikin vasta toinen kerta kun ruokailtiin ravintolassa tällä matkalla, eli kotoa mukaan varattu ruokavarasto on riittänyt hyvin. Selvää säästöä!

Maisemat olivat edellen ihan huikeita, nyt aletaan olla jo niillä korkeuksilla, että Alppien päällä näkyy lunta. Matkalla ohitettiin Bischofshofen ja suuret mäkihyppymäet. Reittimme pää oli tänään Zell Am See, jälleen ihana kaupunki vuoristojärven ympärillä. Kisma pääsi uimaan Bobby-aussien kanssa, ja neiti piti melkein hakea pois jääkylmästä järvestä. Tämäkin ilta nautitaan lomasta huikeissa maisemissa.
Aamu Wolfgangseella. Kannattaa nousta aikaisin ylös!


Hohenwerfen linnoitus, saa ihmetellä kuinka näitä on aikoinaan tuonne ylös rakennettu?
 


Menimme ensin tähän "kirkkosaliin" Ihmeteltiin penkin nojalla olevaa kotkaa,kuinka se oli siellä vapaana?

Ihmiset tulivat rohkeasti lähelle lintua, olettivat varmasti myös sen olevan ihan ok... Kunnes se yhtäkkiä nokkaisi tuota harmaapäistä herraa päästä!

"Neiti lintuvastaava" tuli paikalla juoksun kanssa, ja kotka sai kyytiä se oli karannut tarhasta!

Maisemia linnan tornista


Werfenin kylää

Innsbruckin mäet

Minä itse, taas uimassa, enkä tule pois ihan helpolla!


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti